Hyvää kivunhoitoa
Lähestyn aihetta tilanteesta, jossa kipulääkityksenä on opioidi. Hyvä kivun hoito on eettinen kysymys ja hoito rakentuu, lääkärin sekä potilaan toimivasta symbioosista, jossa hoidon sekä lääkkeiden tuottamat hyödyt sekä haitat punnitaan. Hyödyn on aina oltava suurempi kuin lääkkeen haittavaikutukset. Vieroituksen osalta, haitat tosin selviävät vasta lääkkeen purkuvaiheessa. Sillä toistaiseksi ei ole käytössä kaikki potilaat kattavaa sekä luotettavaa "opioidimittaria", joka kertoisi, aiheutuuko tälle potilaalle esim. iatrogeeninen riippuvuus tai psyykkinen addiktio. Psyykkinen addiktio ei ole itsestään selvyys, toisin kuin fyysinen riippuvuus, joka kehittyy kaikille, jos opioidia käyttää vähänkin pidemmän ajan. Eli kaikkea ei voida ennakoida lääkkeen aloitusvaiheessa. Lääkehoito on usein kokeellista ja vaihtoja joudutaan tekemään useita, ennen kuin sopiva valmiste tai annos löytyy. Kivunhoidossa käytettävien opioidien vrk. annokset ovat usein mitättömän pieniä, eikä toivottua kivun lievitystä tällöin saada. Tämä lieneen varovaisuuden seurausta. Mutta jos kipu hoidettaisiin tehokkaasti heti alussa ja myös jatkossa, voisivat useat potilaat säästyä vuosien kipukierteeltä. Kun verrataan neuropaattisen kivun lääkeryhmiä keskenään, ei opoidien käytön aikaiset haitat, nouse muiden lääkeryhmien edelle merkittävästi. Lääkkeissä on aina kyse subjektiivisesta vaikutuksesta sekä siitä, mikä lääke on käytössä. Myös vrk. annoksen suuruus ja käyttöajan pituus, voivat vaikuttaa haittoihin sekä fyysisiin vieroitusoireisiin.
Hyvää kivunhoitoa ei ole!
Hyvää ja kokonaisvaltaista kivunhoitoa ei ole se, että hoitokäytössä oleva opioidi plokataan pois, reseptin uusinnassa. Plokkauksia tehdään kuitenkin jatkuvasti, perusterveydenhuollossa. Tämä on omiaan lisäämään haasteita potilaan kivunhallinta ja usein lääkkeen plokkaaminen ilman perustetta, rasittaa myös järjestelmää, kun soitto- ja käyntirumpaa joudutaan tekemään, jotta kivunhoito saadaan taas raiteilleen. Turhaa ja joutavanpäiväistä kiusantekoa! Jos lääkäri kokee, että nyt plokataan potilaan lääke, niin paikallaan olisi vähintäänkin yhteydenotto potilaaseen, sekä aito ja syvällinen perehtyminen hoitohistoriaan, ennen reseptin plokkausta. Plokkauksen taustalla lienee Kelan paimenkirje lääkäreille sekä myös kasvanut ylikriittisyys opioideja kohtaan. Myös lääkärin ajanpuute, voi vaikuttaa siihen, että reseptiä ei uusita. Tässä saattaa kuitenkin piileskellä harha ja aikaa kuluu lopulta enemmän, kun potilaan tilaan on lopulta kuitenkin perehdyttävä tarkemmin. Vanha sanonta: -suo siellä, vetelä täällä, pitää hyvin paikkansa, sillä aikaa säästävää tilannetta, ei ehkä olekaan! Toki lääkärille plokkaus on helpompi, tapa toimia. Klik, –sinne meni, ei näy minun ruudulla enää!
Hyvää kivunhoitoa ei myöskään ole se, että potilas niputetaan kollektiiviseen ketjuun, eli ajatellaan kysymättä, jotta samat hoidot toimivat kaikilla. Henkilöresurssien pienuus on myös haaste, joka maksaa lopulta maltaita ja aiheuttaa ongelmia neuropaattisen kivun hoidossa. Ja kuka on se, joka joutuu heittopussiksi? Kyllä - potilas!
Tämäkään kirjoitus ei tavoittele vapaampaa ja laajempaa opioidien käyttöä, vaan nostaa esiin oikein kohdistettujen hoitojen suuren merkityksen, sekä potilaalle, että järjestelmälle.
Kuvassa hakaset, muutama päivä toisen luuduksen jälkeen.
