Iatrogeeninen lääkeopioidiriippuvuus. Tahaton toimi - viheliäinen matkakumppani

Olen 100% varma, että yksikään lääkäri ei ole tahallisesti aiheuttanut, iatrogeenista ongelmaa potilaalle. Silti riippuvuustila, joka pitkästä opioidilääkityksestä syntyy, on viheliäinen matkakumppani, potilaalle. Viheliäinen osin siksi, että kysyipä apua mistä hyvänsä, niin kädet nousevat pystyyn. Kysy tuolta tai tuolta, ei kuulu meidän vastuualueelle. Eli, lopulta ei kuulu kenellekään. Noin 18 kuukautta (viimeisen fuusion jälkeen), olen nyt viheliäistä kehää kiertänyt ja mitään ei ole tapahtunut. Erikoista on se, että löytyy lääkäreitä, joiden mielestä mitään iatrogeenista lääkeopioidiriippuvuuden hoitopolkua ei edes tarvita! Kysymys lääkärille, joka ei näe hoitopolun tarpeellisuutta: Jos hoitopolkua ei tarvita, niin mikset sitten hoida, kun kerran homma on ns. hanskassa? Vai onko sittenkin, hanskat hukassa?

No, jotain sentään tapahtuu. Ruiskimista ja asiaan perehtymättömyyden aikaan samaa lisähaastetta, kylläkin. Jos ammattilainen ei perehdy potilaan tilanteeseen aidosti, ei hoito voi olla tehokasta ja oikein kohdistettua. Tätä korutonta tarinaa kertovat potilaskirjaukset kanta.fi järjestelmässä. Lisäksi osa kirjauksista, ei edes ilmesty, potilaan luettavaksi. Siitä alkaa sitten lippulappujen kysely ja paperipostin odottelu. Kun jotain kuitenkin konsultaatiosta tai yhteydenotosta kirjataan, niin miksei sitä voida laittaa kantaan, potilaan luettavaksi? Pieni asia – turhaa resurssien hukkaamista! Resurssien puutteellahan tätä toimimattomuutta pääsääntöisesti perustellaan. Siis oman kinkeripiirin resurssien. Eli, heivataan potilas toisaalle, niin silloin oman toimipisteen resurssit säästyvät. Kuin hölmöläisten homma. Leikataan mattoa toisesta päästä ja liitetään pala, maton toiseen päähän, eli matto ei lyhene!