Kipu ei ole kärsimys!
Niin mielellään kipuartikkeleissa ja -puheissa nostetaan esiin kärsimys, yhtenä neuropaattisen kivun tuottamana kokemuksena. Jopa terveydenhuollon ammattilaiset, puhuvat kärsimyksestä ja kivusta, yhtenä ja samana muuttujana. Miksi? Kärsimys on itse kehitetty tunnevahvistusharha, jolla ei ole lähtökohtaisesti kivun kanssa mitään tekemistä. Kärsimys alkaa kun ihminen kokee, ettei pysty lähtemään Espanjaan, tms. koska on tämä neuropaattinen kipu. Tästä pienestä ajatuksesta ja harmituksesta, alkaa muotoutumaan negatiivinen tunne. Negatiivinen tunne, yhdistettynä pystymättömyyden kokemukseen, kehittää lopulta tunteen kärsimyksestä. -Minä kärsin, kun en pääse Espanjaan ja muut pääsevät! Ja tämän ylimääräisen kuorman, ihminen rakentaa kipunsa päälle, täysin vapaaehtoisesti. Kipu on kipu - ei muuta. Piste! Suosittelen lopettamaan kärsimyksen kuvittelun, jolloin sinulla on yksi muuttuja vähemmän, haittaamassa kivunhoitoa.
Jätä kärsimys!
Koska kärsimys on itseaiheutettu tunne, niin miksi et jättäisi sitä taaksesi. On totta, että me, jotka neuropaattisen kanssa holjoilemme, emme saavuta kaikkea mitä ajatuksemme meille suoltaa. Mutta, mitä sitten? Ei tarvitsekaan. Voimme tehdä paljon sellaista, mitä kivuttomana emme tekisi. Voimme tehdä aivan yhtä hyviä juttuja kuin muut, voimme kokea yhtä suurta iloa kuin kivuttomat ja voimme tehdä kaikkea mitä haluamme, kunhan prijorisoimme ja sopeudumme. Mutta jos pyörit kärsimyksen ympyrää, on se loputon kehä, jossa saat väsymiseen asti pyöriä. Kannattaako?
Kyse on siis näkökulmasta ja suhtautumisesta kipuun. Siis siitä, minkä merkityksen annat kivulle ja sen seurannaisvaikutuksille. Älä anna hoitohenkilöstön tai muiden pitämän "kärsimyssaarnan", lamauttaa itseäsi. Mie oikaisen joka kerta henkilöä, joka yrittää tuupata omat kärsimyksensä minulle, Stop - sanon! Minä en kärsi, neuropaattisesta kivusta huolimatta. Toki joitakin rajoitteita minulla on, mutta niitä on vähän, sillä sopeuma on opettanut selviytymään, vaikka klapit (jalat) ei toimi 100%, joka hetki ja vaikka hermohäiriökipu välillä sähköttää ihan mukavasti. Silti en huomaa jääneeni mistään paitsi, vaikka hermovaurioita on nyt jo kolme kappaletta (vas. L5 - vas. S1 - oik. S1). Luovuus innoittaa tekemään ja hulluus toteuttamaan innoituksen. Tämä ei tarkoita yltiöpäistä hulluutta, vaan tietoista tekemistä ja toimintaa. Mutta rajapinnalle ja välillä vähän ylikin, silti joskus pyrin, sillä muuten jää paitsi hyvistä asioista. Voit siis tehdä, jos et täysin samalla tavalla, kun taannoin, niin hieman eri tavalla. Jos mie kuuntelisin hoitoporukan kärsimyssaarnaa, niin tuskin eläisin täyttä elämään tänä päivänä. Vaan narisisin hetekalla kärsimysnarinaa, kuin heinätallin oven ruostunut sarana. Ja se jos mikä, ei ole elämää.
Omapystyvyys siinä kärsii, jos mikä
Kärsimyksen korostamisella saadaan toki potilas tuntemaan, että nyt on kunnon hoitoa, jossa minut huomioidaan. Loppupelissä saattaa käydä kuitenkin niin, että omapystyvyys katoaa, kärsimystunteen ja -kokemuksen taakse ja lamauttaa ihmisen pyörimään kärsimyksen vahvistusharhassa. Empatiakärsimys voi siis olla enemmän haitallista, kun hyvää. Psyyke kun ottaa helposti huomioon sen, että minun sanottiin kärsivän. Tiedän, että aihe on joillekin arka ja herneet voivat mennä nenään. Mutta sekin on vain vahvistusharhaa. Ei herneet mene nenään, jos et niitä sinne itse laita. Sama on kärsimyksen kanssa. Ei sitä ole, jos et itse sitä itsellesi syötä. Joten ota ja heitä pois kärsimysherne, jos se meinaa nenääsi tunkea. PHYI - pois oksat, männynkävyt, herneet ja kärsimys !
