Kääpähoitoa (ei käypähoitoa), eli luonnossa holjoilua

Olen "hurahtanut" luonnossa holjoiluun, eli "kääpähoitoon" jo 1960 -luvulla, pienenä musikkana. Tuolloin käytin kaiken leikkiaikani kuraojanpohjalla, puissa ja pöhheiköissä rymyämiseen. Kahdeksantoista täytettyäni, huippausaine omppopomppo, yritti parhaansa, että saisi minut ikiaikojen koukkuun. Jonkin aikaa menojalka kyllä vipatti, että hipheijaa. Tämä aktiivinen hölynpölyaika, jollaiseksi sitä kutsun, kesti onneksi vain muutaman vuoden. Kokeiltua tuli ja onneksi huippaushommat, jäi siihen.

Sitten onkin mehtä maistanut. Yli neljävuosikymmentä olen pöhheiköissä rämpinyt nokipannusumppia keitellyt ja sapuskaa nuotiolla laittanut. Jotkut retket ovat suuntautuneet pohjoiseen ja muutama Itävaltaan. Mutta suurin osa retkistä on ollut lyhyitä, lähialueelle suuntautuneita. Luonto ja sen eläimistö on imaissut mönkimään sammalikossa, hämppyjä kuvaten, kauriita seuraten ja suurpetoja ihmetellen. Lajien nimeäminen ei koskaan ole ollut se ykkösjuttu, joten lintuja tunnen huonosti, kasveja vielä huonommin. Minulle on riittänyt se, että olen luonnossa ja ihmettelen. Kuka on jättänyt tuon plakkikasan tuohon?

Hyvinvointia joka solulle

Mutta se, mitä olen kokenut jokaisella aistillani, jokaisella solullani, jokaisella hengenvedolla, on hyvinvointi sekä sopeuman lisääntyminen. Luonnon merkitys ja se, että sinne ole itseni vääntänyt joskus opioidien voimalla, on antanut penaaliin tehoja ja jaksamista. Fyysinen kunto ja psyykkinen joustavuus sekä niiden yhteistuotos - resilienssi, ovat pukanneet haasteet nurin ja antaneet jaksamiseen valtaisan paljon hyvää. Olen aina ennen selkäleikkausta, kipulääkkeiden voimalla tehnyt kuukausien mittaisen tehokuurin, nostaakseni fyysisen kuntoni huippuun. Näin olen toipunut suuristakin operaatioista nopeasti. Isoin haaste on ollut riippuvuusoireyhtymä, koska vieroitusoireet tilttasivat penaalini hetekalle, päätä juili ja kuvotti tai jotain muuta, niin että ei vaan irronnut mikään. Silti, kun vähänkin autrinko paistoi vieroituskasaan, niin mehtään väänsin luuni ja se kannatti. Ja toki, olen myös tietoisesti plokannut vieroitusoireet pois opioidilla, jotta kykenen lähtemään mehtään. "Viralliset" ohjeet eivät tätä hetkellistä annosnostoa suosi, mutta jäärä kun olen, niin olen tehnyt miten penaalilleni parhaiten sopii ja viitannut vähän kintaalla, käypähoitosuosituksille. Olen siis noudattanut enemmän omaa kääpähoitoa, eli luonnossa holjoilua. Tämä ei tarkoita, että olisin täysin torpannut lääketieteelliset ohjeet, vaikka vieroitusaikataulussa ja -tyylissä, olen kuunnellut penaalin antamia viestejä. Tällä käävällä kun ei penaali syki kaikilta osin, keskiarvojen ja yleisesti luultujen vieroitusohjeiden tahdissa. Ja nyt tarkoitan, subjektiivisuutta, en tarkoitushakuista vastustusta. Subjektiivisuus - sitä olisi lääketieteen, enenevässä määrin oltava. Samoin sen hetken tilaan sopeutuvaa. Sillä perusteetonta on liiaksi kaivaa historiaa, joka tilaan ja tilanteeseen. Penaali on muuttunut vuosien mittaan, joten historia on joskus historiaa - ei enää voimassa.

Mehtähappea penaalille, liikettä luille ja läskeille, siinä yksinkertainen resepti, joka toimii minulle. Kyllä, ole riippuvainen mehtäholjoilusta. Mutta siitä ei aio itseäni vieroittaa. Sillä otan lähes päivittäin muutaman mg:n, metsänmikroilmastoa lisää. Ja sumpit siihen päälle.

Toimiiko kaikille?

Ei toimi, jos luontoon meneminen ei lähde omasta tahtotilasta sekä halusta kokeilla. Pakkopulla ei toimi tässäkään yhteydessä. Hyttys-, punkki-, tai hirvikärpiäiskammoiselle oleskelu luonnossa, voi myös olla haasteellista ja hyvät vaikutukset jäävät paitsioon. Vesisateeseen sekä kuumuuteen voi joutua sopeutumaan ja jos tässä on haasteita, ei luonnon hyviä vaikutuksia tavoita. Myös luontopelko tai petopelko, estää rentoutumisen ja viihtymisen luonnossa. Ja varmasti on muitakin esteitä, jotka estävät, ettei luonnosta löydä tai saa, muuta kun stressiä. Joten kaikille hyviä fiiliksiä tuottava automaatti, luonto ei todellakaan ole. Vaikka usein kaikille sitä tarjotaan keinoksi. Ja kyllä - on siinä perää, että luonto toimii ja siellä on paljon sellaista, jossa yhdistyy monet positiiviset vaikutukset, ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Luonto voi "auttaa" myös silloin, kun haluaa irtaantua opiaateista tai muista kipulääkkeistä (jos sairautesi tai tilanteesi mahdollistaa vieroittumisen). Kyseessä ei ole mikään mystinen ihme, vaan hyvät vaikutukset perustuvat liikkumiseen, mikroilmastoon, rauhallisuuteen, hiljaisuuteen, väreihin, jne. jne. Mutta vain jos tahtotilasi on mennä luontoon ja viettää siellä aikaa. Kuten edellä jo totesin - ei pakolla vaan ilolla. Olen yli kolmen vuosikymmenen aikana "vienyt" ja ohjannut useita satoja ihmisiä ohjatulle luontoretkelle, eri puolille Keski-Suomea. Näillä retkillä ole nähnyt luonnon hyvät vaikutukset - satoi tai paistoi. Mutta joukkoon on mahtunut myös heitä, joille luontokokemus ei ollut se "juttu".

Maallikkona ole yrittänyt yhdistellä paloja luonnon hyvistä vaikutuksista. Nämä ovat siis omakohtaisia kokemuksia, joita vieroitukseen liittyen, en ole nähnyt näitä kaikkia, "virallisissa" planketeissa. Joten kyse on subjektiivisista muuttujista, ei kiveen hakatuista faktoista, kaikilta osin.

• Yhden yhteisen vaikuttajan, arvelen olevan mantelitumakkeen reaktio, joka luonnossa saa ilman kemiallista kytköstä, hyvän olon kokemusta aikaan. Tämä puolestaan tukee irtaantumista opioidesta, koska luonto antaa puhdasta hyvän olon kokemusta mantelitumakkeen kautta, sen sijaan, että se tulisi opioidin kautta. Hyvällä ololla en tässä kontekstissa tarkoita, niitä ns. kiksejä, joita opioidit joillekin tuottavat, vaan tarkoitan rentoutumista ja liikunnan sekä mehtäympäristön antamaa lupsakkaa oloa.
• Fyysisen kunnon ylläpito ja kohoaminen. Tämä lienee seikka, josta on lukemattoman paljon tietoa. Eli, kun liikut, kunto kohoaa ja voit paremmin.
• Psyykkinen resilienssi (joustavuus) lisääntyy, stressin alenemisen myötä. Vieroitus opioideista on keholle ja psyykelle rasittava kokemus ja kaikki mikä tukee penaalia tässä hankkeessa, on hyväksi.
• Omahoidollinen "menetelmä" joka tukee lääketieteellistä tai muuta riippuvuushoitoa sekä apua.
• Oikea suhtainen mehtäholjoilu, epätasaisessa maastossa, on myös penaalin kannalta hyvä. Ranka ja muut raakenteet saavat hyvää, kun kulkee kaltevilla ja vaihtelevilla poluilla tai poluttomassa maastossa.
  
• Rajapinnalle meneminen, on itselleni yksi tapa jolla haastan penaalin liikkuvuutta. Kyse ei ole yltiöpäisestä huulluudesta vaan kokemuksen tuomasta ymmärryksestä - tuo sopii tähän hetkeen hyvin. Ja sitten mennään!

Älä suorita!

• Luonnossa, jotta se tukee vieroitusta, ei tarvitse suorittaa. Kilometrien nielemisen voi hyvillä mielin unohtaa. Riittää kun vaikka tekee luvalliselle nuotiopaikalle tulet ja katsoo liekkien vapaata liikettä (tulen tekoon on oltava maanomistajan lupa. Ethän tee tulta myöskään metsäpalovaroituksen aikana).
• Ruoan laitto on myös mukavaa ja aina ei tarvita avotulta. Kaasukeitin tai Trangia, mahtuu reppuun ja niillä onnistuu ruoan laitto monipuolisesti.
• Lintujen tai muun metsänväen seuraaminen (ilman häiritsemistä) on antoisaa ja rentouttavaa. Kauriit, kettu tai johonkin muuhun mehtänasukkiin, on aina mukava "törmätä".
• Kesäaamuna auringonnousun seuraaminen ja vaikka yön viettäminen metsässä, on hieno kokemus. Itse käyn joka kesä, yöllä katsomassa, kun aurinko nousee uuteen päivään. Ympärillä on ensin täysin hiljaista mutta kun aurinko nousee, aloittavat linnut oman konserttinsa. Siinä kupillinen sumppia ja leivät maistuvat. Ja voisi luulla, että kotiin palattua väsyttää mutta ei, olo on virkeä ja seesteinen (tämä retki kannattaa tehdä ennen juhannusta) .
• Ole ja istu kannolla sekä anna luonnon ympärilläsi vaikuttaa. Et tarvitse mitään kikka kolmosia, pelkkä oleminen riittää.

Edellä ei todellakaan ole kaikki se, miten luonto voi vaikuttaa. Jokainen meistä on subjekti ja meihin vaikuttaa, eri asiat, eri tavalla. Joten koe luonto tai ole kokematta. Mutta  jos menet sinne, anna luonnon koskettaa omalla, sinulle toimivalla tavalla.

Ylälaidan kuva: oma räpsäys yhdestä mielimetsästä.