Kuka olen ja miksi puhun iatrogeenisesta riippuvuusongelmasta?

Yli kaksi vuosikymmentä, selkäsairauksien kanssa

Selkäsairauspolkuni on pituudeltaan, yli kaksi vuosikymmentä pitkä. Tähän aikajanaan mahtuu useita selkäleikkauksia, joista viimeisimmät vuosina 2021 ja 2024 - kaksi lannerangan luudutusleikkausta, eli fuusiota. Muita kajoavia hoitoja ovat olleet hermojuuriplokaatiot, sakraalipuudutukset ja pehmeämpänä menetelmänä fysioterapia. Kävin taannoin myös kipupsykologin kanssa pohtimassa, kivun kanssa elämisen haasteita.

Neuropaattinen hermovauriokipu

Ikiaikojen matkakumppanina pitkäkestoisista hermopuristuksista, minulla on ENMG:llä todettu L5 hermovaurio (2007) sekä myöhemmin tulleet S1 vas. ja S1 oik. vauriot. Hermovaurioiden lähettämää viiltävää, läpilyövää ja sähköiskumaista kipua, on rangassani plokkaamassa selkäydinstimulaattori sekä 16 napainen 5-6-5, kirurginen elektrodi, selkäytimen duurassa. Operaatioiden jaksottuessa kahden vuosikymmen ajalle (2003-2024), hermokipua ja ahtaumien tuottamaa kipua, on plokattu myös neuropaattiseen kipuun tarkoitetuilla lääkkeillä. Vuoden 2007, eli ensimmäisen hermovaurion toteamisen jälkeen, olen läpikäynyt kaikki, neuropaattisen kivun käypähoito suosituksen mukaiset lääkeryhmät ja lääkkeet. Eli, Trisykliset masennuslääkkeet, SNRI, Gabapentin, Pregabalin, miedot ja keskivahvan sekä vahvat opioidit. Valitettavasti apu on löytynyt, vasta vahvimmista kipulääkkeistä. Mutta onneksi löytyi. Niiden avulla olen pystynyt toimimaan, hoitamaan kuntoani, tekemään itselle tarkeitä asioita ja elämään elämää, suhteellisen mukavasti, vaikka haasteitakin on ollut. Turhaa hysteriaa ja perusteetonta pelkoa, on havaittavissa opioideihin liittyen. Hyvä lääke oikeassa hetkessä, sitä ei käy kieltäminen, vaikka yleinen ilmapiiri kyseistä lääkeryhmää kohtaan, on viime vuosina muuttunut, negatiiviseen suuntaan. Jos käyttö on hallinnassa ja yhteys lääkäriin, sopivin välein mahdollista, niin ongelmien kehittyminen on vähäistä. Potilaille on hyvä myös ohjata hoidon aikainen annostitrarus (jos mahdollista sairauden puolesta), niin entistä vähemmän haitat nostavat päätään. Ja jos riippuvuus posahtaa päälle, niin hoidetaan se pois. Sairauden hoito ei kuitenkaan saa karahtaa karille, sen vuoksi, että lääkettä pelätään.

Annostitrauksen johdosta, vrk. annokset eivät miulla ole koskaan ylittyneet ja suuruudeltaan ne ovat pysyneet, vähintäänkin kohtuullisina. Toleranssia on turha pelätä, sillä siihen löytyy keinot, ettei sitä tule. Fyysistä koukkua, titraaminen ei kuitenkaan estä. En väitä, että tämä toimii kaikilla, sillä se, miksi opioidia käyttää, saattaa ratkaista. Eli, käytätkö sitä kivunhoitoon vai hyvien fiilisten hakemiseen. Opioidia ei silti missään tilanteessa kannata käyttää, kuin tarpeeseen - ettei joudu turpeeseen!

Lääkkeettömät avut

Voisi pikaisesti luulla, että en ole muuta tehnytkään, kun nappeja popsinut. Mutta ei! Paljon on muitakin keinoja, joilla "neuropaattia" olen ohjannut, karikoita kierrellen - päivästä toiseen. Olen hyvin innokas mehtässä kulkija, musiikin tekijä sekä kuuntelija, podcast kuulija, komiikan ystävä, tarinankertoja, esitelmien pitäjä, villieläin etologiaan sekä biologiaan syventyjä ja paljon paljon muuta. Olen vuosien saatossa kokeillut kivunhallintaan liittyen, mittavan määrän erilaisia rentoutuksia, vaihtoehtohoitoja, hierontaa, psykologin kanssa juttelua, pyöräilyä, vesijuoksua, kuntosalia sekä kiertohengistystä. Sillä jos en olisi kokeillut, niin en tietäisi toimivatko ne ahtaumakipua sekä neuropaattista kipua, plokkaavana keinona. Selkäni paranemisen puolesta, rukoilivat taannoin myös useat ihmiset. Vaikka itse en rukouksiin ja vaihtoehtoihin usko, en ole ketään kieltänyt energioita tai muuta apua lähettämästä. Eivät ne kuitenkaan, lupauksista huolimatta toimineet, mutta ei niistä pahempia sivuvaikutuksiakaan ole ollut. Ja kuten edellä jo kirjoitin, -ei voi tietää toimiiko rukous, energiahoito tai joku muu juttu kipuun, jos ei sitä ole kokenut! Yksikään lääkketön menetelmä, ei kuitenkaan plokannut neuropaattista tai akuuttia kipua, edes sen vertaa, että siitä voisi sanoa. Tämähän toimii! Saatat luulla, että olen lääkeintoilija, mutta väärin meni. En ole. Minulle sopisi hyvin, että olisin ilman kemiallista kävelykeppiä.

Totuus on kuitenkin se, että ahtaumien tuottamaan akuuttiin kipuun, auttoi vain puukko ja neuropaattiseen kipuun auttaa, stimulaattori sekä vahva kipulääke. Musarentoutus, soittaminen, komiikka ja mehtäreissut lisäävät kyllä resilienssiä ja se ei ole huono juttu. Silti niistäkään ei hetkeä pidempää helpotusta, kipuun ole ollut, Usein on myös niin, että soitto ei soi, eikä komiikka kiinnosta, kun juilii niin holvetisti. Näitä kuitenkin jatkan, resilienssin vuoksi. Mehtässä liikkuminen ja liikunta ylipäätään, tuo kyllä lisähaasteita kivunhallintaan mutta on niissä niin paljon hyvää, että niitä kannattaa silti tehdä. Välillä haasteena on määrän ja liikuntatavan sovittaminen, suhteessa kivun nousu. Tasapainoilua, sitä se on. Ja kun on koke´nut, muutaman petipäivän negatiiviset vaikutukset olevaisuuden homeostaasiin, niin vikkelään sitä lähtee aitovierille ja pöhheikköön, ettei tyystin romahda holjonoomi, petin lämpimään syleilyyn.

Lääkkeet ovat vain yksi osa-alue, arjen holjoilua mahdollistamassa. Mutta niiden merkitys on ollut huomattava ja ilman vahvaa kipulääkettä, en arkea olisi saanut pyörimään ja liikkeelle aina päässyt. Nyt sitten on uudet haasteet, kun pitkäkestoista lääkitystä vähennetään. Katson selkäsairaus ja hoitopolkuani hyvin rationaalisesti tieteellisen näkökulman kautta. Sillä tieto ei minulle lisää tuskaa - päin vastoin. Farmagologia, opioidien neurobiologia, iatrogeeninen tila sekä kipulääketiede, ovat kiinnostavia lääketieteen osa-alueita, joihin syvennyn tutkimuksien kautta. Maailmalta löytyykin mittava määrä laadukasta, vertaisarvioituja em. aiheisiin liittyviä tutkimuksia. Tiede on kuitenkin edelleen, ilman lopullista totuutta riippuvuusoireyhtymän sekä neuropaattisen kivun hoidon suhteen ja sellaiseksi se tulee ikiajoiksi myös jäämään. Useat tutkimukset ovat valitettavan pieniä ja tutkimusryhmät valikoituneen niin, että evidenssi ei ole kovin vahva. Jos taas lääketutkimuksia lukee, voi niissäkin huomata ryhmien pienuuden sekä tutkimusajan lyhyyden, heikentävän evidenssiä.

Silti tiede on yksi parhaista, ymmärrystä lisäävistä objektiivisista keinoista, elämän eri alueella. Sillä uskomuksilla, luulolla ja mielipiteillä hoitaminen, olisi huomattavasti kohtalokkaampaa potilaille. Ihminen nyt vaan sattuu olemaan kovin monimutkainen härpäke, joten haasteita tieteellä tulee kyllä riittämään. Yksi, mihin tieteen on haasteellista tarttua, on riippuvuuden ja kivun subjektiiviset kokemukset. Niiden hyväksyminen, vaikka tutkimus ei jotain oiretta vielä tunnista, on kuitenkin avain, parempaan hoitoon, suhteessa iatrogeeninen tila sekä neuropaattinen kipu.

Evidenssin (näytön), objektiivisuuden mittarit ovat: avoimuus, kriittisyys, edistyvyys, itsekorjaavuus sekä itsenäisyys.

Syklinen polku

Syklisestä hoitopolusta ja rankani itsepäisyydestä johtuen, ole aiemmin käyttänyt useaan otteeseen, pitkiä jaksoja, eri vahvuisia opioideja, joista kuitenkin tilanteen hetkellisesti korjaantuessa, vieroittauduin. Aiemmat kerrat nuorempana, menivät helpommin mutta nyt tämä viimeinen sessio, opioidista luopumisessa, on haastanut holjonoomin töihin, oikein kunnolla. Johtunee ehkä viimeisestä yhtäjaksoisesta 10v. käyttöajasta, iän karttumisesta sekä välittäjäaineiden ja hermosolujen adaptoitumisesta. Ehkä muustakin?

Iatrogeenisen riippuvuusongelman synty, ei kohdallani ole sidoksissa muiden päihteiden yhtäaikaiseen käyttöön. Sillä en ole yli 40 vuoteen, käyttänyt mitään, riippuvuutta aiheuttavaa ainetta, jos nokipannusumppia nuotiolla keitettynä, ei lasketa, sillä siihen olen koukussa. Nuorena olleet viinahuurut, pysyivät nekin hallinnassa. Sitä, onko iatrogeeninen kohdallani osin geneettinen, en tiedä? Mutta epäilen, sillä olen hieman kriittinen, jos fyysisen riippuvuuden ollessa kyseessä, puhutaan genetiikan vaikutuksesta riippuvuuden syntyyn. Olen nimittäin vakuuttunut, että jos joutuu käyttämään pitkäkestoisesti opioidilääkitystä, niin fyysinen riippuvuus syntyy, olipa geenit auki tai kiinni ja olipa geneettinen alttius, tahi ei!

Kysy - älä oleta

Mutta se, millä ehkä olisin säästynyt iatrogeenisesta ongelmasta, olisi ollut nopeampi täsmäpuuttuminen, kivun ja ahtaumien hoitoon (luudutettiin 2021 ja 2024). Oikea aikainen reagonti, olisi myös lyhentänyt opioidihoidon pituutta. Mutta stimulaattorin asennuksen jälkeen, en onnistunut useaan vuoteen (noin 3v.) samaan viestiäni, lääkäri V:n tietoisuuteen, vaikka vastaanotolla sitä kivusta itkien, yritin viestittää. Kus ei lentäny ja kävely plokkasi, kipujen ollessa ihan sievoiset. Mutta ei mennyt kertomani perille, lääkäri V:n kovalevylle. -Sinulla on ne hermovauriot! Oli vastaus aina. - On on, mutta se ei ole syy siihen, miksi kävely loppuu ja kivut lisääntyy! -Sinulla on ne hermovauriot! Voi p - - k e l e! Lääkäri V. ei osannut nähdä stimulaattorin diagnosoivaa roolia, vaan pelkästään kaiken pelastajana. Stimulaattori toimi kuitenkin tilanteessani diagnosoivana hoitona, kun se plokkasi hervovauriokipua, niin  rangan muut haasteet, "tulivat" selkeämmin esiin. Hermojuuriblokaatio, toimii samoin joissakin tilanteissa. Ongelma rangassa kasvoi kuitenkin kasvamistaan ja kävely stoppasi 100-150m. välein.

Ho hoi - kuuletko potilasta, vai luuletko?

Käypähoitosuositus ohjaa selkäydinahtauman hoidossa "odottelemaan", ennen kirurgista operaatiota. Kiire ei kuulemma ole. Tässä piilee ansa, jos lääkäri ei tunnista evidenssistä huolimatta, ahtauman olemassaoloa ja sen tuottamaa haittaa kipuinen, on soppa valmis. Ja jos kerran ohjataan odottamaan, niin eikö olisi kehitettävä menetelmiä, joilla voidaan poimia ne tapaukset, jotka on hyvä operoida nopeasti ja joiden kohdalla ei odottelusta ole muuta kuin haittaa.

Mikäli vuosina 2017 – 2020 olisin kohdannut kuulevat korvat tai em. poimintaa, olisin säästynyt usean vuoden kipujaksolta, kävelyn plokkaantumiselta, noin kolmelta opioidivuodelta ja muilta oireilta. Mutta tämä meni nyt toisin ja siitä on selvitty.

Mitä tästä voi sanoa. Jos lääkäri ei ole selkäkirurgian ammattilainen, niin voisitko tunnustaa tietämättömyytesi ja niellä ylpeytesi. Säästyisi sitä paljon puhetta nostattanutta rahaa, sinun työpanostasi ja potilaan vuosia kestäneen, turhat haasteet.

Pyyntööni, reagoida vahvemmin rangassani edelleen olevaan ongelmaan, ei siis useaan vuoteen vastattu, vähättelyä vahvemmin. Arvoisa lääkäri, Ville! -Voisi olla paikallaan aidosti kuulla, potilaan narratiivia. Sillä hän elää penaalissaan 24/7. Potilaan tilan oikea aikainen tunnistaminen, on myös A ja O, iatrogeenisen riippuvuusongelman, syntymisen estossa. Olenko katkera? No en todellakaan! Asiat vaan meni, niin kuin meni. Ja nyt sitten "painittava" hoidon vuoksi syntyneen, fyysisen opioidiongelman kanssa. Mutta siitäkin selvitään. Kokemusta - sitä se vaan on! Mutta on tässä se puoli, että jos et tuo näitä tapahtuneita päivänvaloon, ei järjestelmä tai lääkäri, voi kehittyä.

Hyvä on se, että lopulta sellainen lääkäri (ortopedi), joka ymmärsi ahtaumista, osasi tulkita tt-kuvia ja tiesi, että nyt on operaation aika, otti kopin tapauksestani (kts. seuraava kappale).

Suuri kiitos Jaakko ja muu tiimi!

Eli, kun hoito-ongelman tulppa, vihdoin vuonna 2021 aukesi ja ortopedi Jaakko J. otti homman, lähetteen kautta hoitaakseen, alkoi tapahtumaan. Ensimmäinen luudutus vie jo pitkän harppauksen eteenpäin, rangan kunnostamisessa. Ja sitten toinen luudutus 2024, kohensi tilannetta rangassa vielä lisää. Luudutus on operaationa kohtuullisen iso ja kun niitä on vajaan kolmen vuoden sisällä kaksi, niin kuntoutumista riittää. Ensimmäisen luudutuksen ja kuntoutumisen kokeneena, pohdin muutaman kuukauden, toiseen luudutukseen lähtemistä, vaikka kokemus oli erittäin hyvä, ensimmäisestä. Silti pyörittelin ja kaartelin, eipäs – juupas ajatuksin - lähteäkö vai ei? Mutta onneksi J.J. huomasi epävarmuuteni ja sanoi: -nyt tehdään se toinen luudutus, kyllä me siinä onnistutaan. Operaatiossa kun nimittäin oli, riskit huomattavasti suuremmat, kuin aiemmassa luudutuksessa, koska nyt luudutettavaa väliä oli jo aiemmin operoitu. Näin ollen kyseisessä kohdassa oli runsaasti arpikudosta, jonka sisällä hermot olivat paketissa ja lisäksi samoilla haminoilla oli huomattavaa ahtautta, vas. puolella, oik. puolen ollessa hieman avonaisempi. Suostui lopulta hyvillä mielin operaatioon ja hyvä oli, että suostuin. Kiitos, että J.J. otti kopin tilanteesta. Homma onnistui hienosti!

Rankani on siis tällä hetkellä (2025) mainiossa kunnossa, KIITOS ammattitaitoisten kirurgien J.J. ja M.T.  ja K.K. sekä leikkurihenkilökunnan, fyssareiden ja osastoporukan. Yli 20 -vuotta jatkunut selkäpolkuni, on tuullut lopultakin seesteisempään tilaan. Vain pitkäaikaiset "ystäväni", hermovauriot, eli neuropaattiset kivut, eivät ole minua jättäneet. Joten niitä nyt sitten plokkaillaan stimulaattorilla sekä tavalla tai toisella. Kipu on kuitenkin jo paljon iisimpi, joten valoa näkyy tunnelin päässä. Eikä se ole juna, joka sieltä tulee!

Leikkuulautafarmaseutti

Opioidien alasajo on joskus haasteellista, vieroitusoireiden vuoksi. Niin lukemattomat kerrat, olen pillereitä vähentäessä, seisonut leikkuulaudan ääressä ja pilkkonut lääkenappia pienemmäksi, jotta annospudotus olisi adaptoituneelle keholla helpompi. Olen pohtinut – hullun hommaa! Mutta kun olen intohimoisesti, lääkäreiden päänvaivaksi, opiskellut lääkkeiden alasajosta sekä iatrogeenisesta "riippuvuudesta", olen ymmärtänyt, että pilkkominen ei olekaan hullunhommaa, vaan siinä on itua. Me täällä pohjanperukoilla, olemme lähes tuiki tietämättömiä, mitä on hallittu alasajo, eli DEPRESCRIBING = hallittu lääkkeen alasajo / vieroitus. Onneksi tähän asiaan ollaan heräämässä, meilläkin.

Pilkkomisesta huolimatta, oksettaa, pas..ttaa, palelee, vapisuttaa, tulee brain zaps -"sähköiskuja" ja sitten jo onkin hiki, rytmihäiriöitä, silmien vuotoa, nuhaa, kehon täydellinen tilt, jne, jne, jne….

Kokemustoimija – vertaistukija

Olen selkäsairauksiini sekä selkäydinstimulaattoriin liittyen, toiminut useita vuosia kokemustoimijana sekä vertaistukijana, luennoitsijana ja vertaisryhmien vetäjänä. Tämä iatrogeeninen "opioidiriippuvuus" on myös innoittanut, tälle samalle vertaistukijan tielle, aiheeseen liittyen. Eli, laajentamaan kokemustoimintaa ja vertaistukea, myös fyysiseen riippuvuuteen sekä lääkkeen vähentämiseen, iatrogeeniseen tilaan liittyen. Lisäksi, kun tällä polulla olen astellut, niin hoidolliset aukot, väliinputoajien ansat sekä luukulta luukulle kiertäminen, ovat innoittaneet toimimaan sen eteen, miten hoitopolku puutteet voitaisiin terveydenhuollossa, iatrogeeniseen tilaan ja hallittuun lääkeannoksen vähentämiseen liittyen, korjata.

HUOM! Älä sovella sivulla olevia kokemuksia itseesi, sillä ne ovat subjektiivisia. Keskustele hoidostasi aina, sinua hoitavan lääkärin kanssa. Lääkehoidon lopettaminen tai annoksen titraaminen, voi aiheuttaa sairautesi pahenemisen, erilaisia haittavaikutuksia sekä vieroitusoireita.

T: Jussi Ristonmaa

"Elämä ei ole yhtään pöllömpää"