Opioidivieroitus on alkanut!
Alaspäin on opioidin lähdettävä! Eli, hiljalleen olen kääntänyt vrk. annosta laskusuuntaan. Laskin mikrotitrauksen sekä hyperbolisen käyrän mukaisesti, porrastetun vieroitusohjelman. Alku menee kehoa totutellen, varovaisesti annosta laskien - sitten jatko varovasti – ja loppu erittäin varovasti. Edellinen vieroitus karahti kiville, liian nopean aikataulun vuoksi. Siitä oppineena - nyt ei hosuta. Hitaasti hyvä tulee, sanonta sopii opioidin vieroitukseen hyvin. Laskin pudotukset 36 ja 52 viikon ajalle. Aika ei ole kiveen hakattu, vaan suuntaa antava. Sillä odottelut jollain portaalla, muuttavat laskukaava. Vieroituksen on edettävä kehoa kuunnellen. Kuuntelu pitää sisällä myös neuropaattisen kivun huomioimisen ja "kuuntelun". Kipu onkin keihään kärkenä, vieroitusprojektissa. Sillä sen en soisi painuvan taka-alalle enää, sillä niinkin on käynyt ☹.
Toivottavasti terveydenhoidon väki, lähtee kumppanuuteen, eikä ala heittelemään epärealistisia aikatauluja, kuten aiemmin on käynyt. Sillä eihän tässä nyt mikään hoppu ole, kun 11 vuotta on opioidi tässä viimeisessä satsissa sisään virrannut. Viikko sinne tänne, ei meinaa mitään, paitsi kotelolle riittävän pitkä vieroitus, antaa mahdollisuuden miellyttävämpään projektiin. Rytmihäiriöitä en kaipaa, brain zapp:eja en kaipaa, tilttejä en kaipaa! En kaipaa myöskään muita vieroitusoireita.
Yleisesti käytössä olevat vieroitusohjeet poikkeavat muutamassa kohdassa, tavastani laskea opioidiannosta. Luotan kokemukseen, taitaa olla seitsemäs vieroitusprojekti, reilun parin vuosikymmenen aikajanalla. Aiemmat vieroitukset ovat toimineet hyvin, lukuun ottamatta hirveää kiirettä, joka putkahtaa lääkäreiden työkalupakista, lähes poikkeuksetta. Kassotaan miten nyt mennään, kun projekti paljastuu heille. Katsokaas kun lääkärit eivät edes tiedä, mitä mie touhuan.
Tässä hankkeessa on parhaat mahdollisuudet, sillä ahtaumat (3kpl) on siivottu pois. Joten stimulaattori porskuttaa nyt vain kolmelle hermovauriolle, kivun plokkausta. Ja sen tuntee sekä voi kokea, hyvässä. Voin jopa sanoa, -olen innoissani, kun pikku poika tikkarista. Sillä aiemmin realiteetit näyttivät selkeästi, että ei se sähköstimulaatio kuuta taivaalta kykene hakemaan. Nyt kone porskuttaa, usein yötä – päivää, mutta sehän sen duuni on! Välillä huiluutan sitä, ettei sula titaanimöykyksi härpäke tuolla sisuksissa ja ettei laakerit leikkaa kiinni.